Pelko.
Se on se miun tuttu kumppani. Sen kanssa mie oon kävelly pitkin elämäni katuja. Se on pitäny miuta kädestä kun oon sitä tarvinnut ja ollut paikalla silloinkin kun en ole sitä kaivannut. Se on yhtälailla silti ollut se, joka pitänyt miut turvassa.
Perstuntuma. Siksi sitä kai sanotaan. Mie oon ollut niin monessa ihmisuhteessa heti alusta karvat pystyssä ja sit vaan päättänyt luottaa ja turpiinhan sitä on sit tullut. Ei kai voi sanoo aina, mutta niin monta kertaa, et sokeesti luottamisesta on tullut vaikeeta. Siltikin oon sivuuttanut vaaranmerkkejä ja ollut asenteella "kyllä tääkin asettuu" tai "mie vaan kuvittelen, se on miun bpd". Persoonallisuus häiriön tuomia luksuksia, jatkuva epäily omista tuntemuksista.
Ja tän jälkeen miettii, miten se pelko on pitänyt mua turvassa? Se on pitäny miuta valmiina. Valmistanut siihen, että kun kaikki sortuu ni mie olen siihen varautunut. Ainahan miulla on ollut exit plan tai end plan. Et mitä sit kun. Hyvin usein asennoitunut myös asioihin ajatuksella; "nautin tästä niin kauan kuin se kestää". Koska mikään ei oo tuntunut pysyvältä. kaikista lupauksista ja sanoista huolimatta. Niin monessa suhteessa on ollut joku selkeä tekijä, minkä mie nään, että tää homma ei ole aito tai että siinä on jotain mätää. Silti mie oon sulkenut siltä silmäni ja leikkinyt, että se asia ei ole todellinen. Selittänyt sen pois jollain tavalla.
Nyt miun elämään on tullut ihminen (R), ja mie en ole yhtään varma palveleeko se pelko miuta enää? Voin aidosti sanoa, että tää ihminen ei toimi millään tavalla niin kuin ihmiset miun elämässä tähän asti on toimineet. Yhtäkkiä mie en olekkaan mikään tarve-automaatti. Yhtäkkiä miun tarkoitus tässä maailmassa ei olekkaan täyttää toisen ihmisen tarpeita. Ja mitä helvettiä se sellanen on? Miun saakelin ohjelappuset on levällään miun ympärillä ja mie olen silleen, että mikään näistä ohjelappusista ei mua auta. Missä on toiminta ohjeet tähän tilanteeseen? Ei missään. Ei ole ohjeita. Koska ei mua kukaan ole koskaan kohdellut näin. Mie luulin tosi pitkään, et Lauri kohteli. Laurissa on edelleen paljon hyvää, mutta jollain tasolla miun on kai vaan hyväksyttävä se fakta, että Laurin toiminassa oli reunaehtoja. Kyse oli vaihtokaupasta. Eikä siinäkään mitään. Ois vaan ollut hyvä jos oisin ymmärtänyt sen suhteen säännöt jo alussa.
Mutta niin... Mua ilmeisesti rakastetaan oikeesti. Se on jotenkin absurdi ajatus itsessään. Minua? Mut vaikka mie potkisin ja mätkisin, niin se asia ei tunnu muuttuvan. Mie en pysty taistelee tätä asiaa pois. Vaikka selkeesti osan miusta on vaikeata hyväksyä tätä todeksi, koska se taistelee kaikkea miun kokemaani vastaan, ihan äidistä alkaen. Mie tiedän itse olevani varovainen rakkauden kanssa. Mie tiedän, että miuta pelottaa sijoittaa tunteita ihmiseen, kun tiedän mihin sijoitukset tähän asti on johtaneet. Miusta osa ajattelee nytkin, et pääsenpä tulevaisuudessa lukemaan taas täältäkin siitä, että kuinka idiootti oon ollu. Etten vieläkään ole oppinut läksyäni.
Ja kysyn uudestaan. Mitä tää pelko palvelee? Mihin se perustuu? Se perustuu ihmisiin, joilla ei ole mitään tekemistä tän ihmisen kanssa. Se palvelee tässä hetkessä traumoja ja niiden vahvistamista. Se palvelee ainoastaan sitä osaa miussa, jonka mielestä miun kuuluu olla yksin. Niitä osia miussa, jotka on ottanut muiden käytöksen ja määrittänyt miun arvon sen käytöksen kautta. Se palvelee BPD:tä Eikä siinä ole mitään järkeä. Mitään perusteita tälle pelolle ei ole. R on näyttänyt toteen kerta toisensa jälkeen, ettei miun peloille ole perusteita. Vankkumaton ja vakaa. Mitään muuta toimintaa ei ole kuin johdonmukaista ja selkeää. Avoimet kortit jatkuvasti. Toki on ollut takkuja, mutta ne takutkin on selvitetty niin, että en oo voinu kun ihmetellä, että näinkö näitä asioita oikeesti voi hoitaa? Ettei se oo ollu vaan miun jtn pumpulihöttöstä haavekuvaa, vaan on oikeesti sellanen ihminen olemassa, jolla myös tää toiminta malli on preferenssi? Miksi onnellisuus pelottaa? Koska se on ollut lainattua aina.
Mun täytyy muistaa myös olla armollinen itelleni. Miun toiminalle on selkeä syy. Mutta se toiminta ei auta miuta. En vain tiedä miten päästää irti jostain, joka on pitäny miuta kädestä kiinni niin kauan kuin muistan. Niin.. En mie yksin voikkaan. Sehän tässä onkin vaikein tajuta. Että ei yksin. Niinku aina ennen. Nyt mun ei tartekkaan yksin keksiä miten. Mie en olekkaan yksin tässä. Vaan R.n kanssa. Yhessä me voidaan keksiä miten mie saan tän pelon irottamaan miun kädestä, jotta se käsi vapautuu kokonaan R.lle. Koska mitään muuta mä en halua kuin tätä. Vaikka mie tiedän, ettei miulta odoteta mitään millään aikataululla, niin haluun jättää tuon pelon jonnekkin kauas taakse. Askel kerrallaan. Ja olkoot eka askel se, että lakkaan anteeksipyytämästä olemassaoloani.
Swallow the Sun - Clouds on Your Side
Tää biisi on aina ollut miusta kaunis, muttei koskaan mikään juttu. Nyt se on. Nyt se kertoo miulle, että vaikka pelottaa ja ahdistaa, vaikka kaikki on mustaa synkää raskasta eikä edes järkevää, niin R haluu mukaan. Se haluu pidellä miuta ja levitellä sitä miun mätää ympärille miun kanssa ja tutkia sitä suurenuslasilla, että "mitä v*ttua tämäkin nyt on?" Ja et vaikkei miulla ole mitään syytä miun tunteille, ni sa haluaa istua miun kanssa niissä tunteissa. Se ei haluu, että mie lakasen sen roskan maton alle ja leikin, että kaikki on hyvin. (TBH jos haluun loukata sitä, niin teen noin.) Miten vaikeeta on tajuta, et joku oikeesti välittää? Mun täytyy vaan tajuta, et R haluaa samaa mitä minä. Eli miun täytyy, ajan kanssa, vaan puskea tunteideni läpi ja antaa R.lle ne mahdollisuudet, jotka itse samassa tilanteessa haluisin itse.
It's not true though.. Yep sillä R on miun kanssa. Että lakkaa ääliö jättämästä sitä ulkopuolelle!
