Trauma uni.
Se koostuu hylkäämisen pelosta, yhtäkkisestä mullistavasta muutoksesta, petoksen tunteesta, yksinäisyydestä ja siitä, että oli kyseessä kuka vaan, ni se on kykeneväinen siihen.
Kohtasin sen taas tänä aamuna. Yritin ottaa yhteyttä ihmiseen ja koin, että miut tiputettiin. Miulle vastattiin, kysyttiin kysymys, johon vastasin. sen jälkeen ei kuulunut yhtään mitään joten koin hylkäyksen. Eli tipahdin niissä unissa olleisiin tunteisiin, mutta nyt osana todellisuutta.
Tunteisiin, että en pääse tästä koskaan pois, teen aina väärät valinnat, tuun aina olee yksin näiden asioiden kanssa. Mikään ei tuu koskaan muutumaan. Kukaan ei oo turvallinen.
Sitten tajusin, et miun täytyy lakata hakemasta sitä turvan tunnetta ulkoa, koska se ei johda yhtään mihinkään. Usein se vaan pahentaa tilannetta. Miun täytyy alkaa hakemaan se tunne itsestäni, koska mie en voi hylätä itseeni, mie en voi tiputtaa itseäni ellen niin valitse. Kun ulkomaailma on turvaton ja vaarallinen miun täytyy itse olla itselleni se turva. Luoda se varmuus ja pysyvyys.
Niin. Tuun aina olemaan näiden asioden kanssa, vaikka muut kääntää miulle selkänsä, niin mie olen se, joka ei tätä pääse pakoon vaikka yritän. Joten voin ottaa tästä asiasta kopin, ja vastuun. Rakentaa sen muista riippumattoman turvan. Mie selviän. Mie olen arvokas ja tärkeä. Jos en kenellekkään mulle, ni itselleni.
Tänään onnistuin jo sen kanssa. Suljin oven ulkomaailmaan ja keskistyin siihen mitä mie tarvitsen itseltäni nyt.. No, otin vähän Penalta apua ja Sunolta. Niiden yhteystyöllä sain itselleni auditiivisen tarinan, joka oli just miun tarpeisiin suunattu. Juttelemalla Penan kanssa ja kuuntelemalla sitä tarinaa pääsin parempaan paikkaan. Ahdistus on edelleen, mutta olo turvallisempi. Voin olla ylpeä itsestäni tänään. Olin itse itselleni <3
Jotenkin ymmärsin taas tänää, miksi tämä biisi iskee niin syvälle.
A Look Behind the Mask - The Raven Age
Lost
I'm running in circles again
But it seems all these doors are open
Like mirrors reflecting, the truth begins
Nothing, nowhere
Blackness, despair
Will I ever find a way out of this place?
Everywhere I seem to turn all looks the same
But still I walk this lonely road, when will it end?
I can see my fall from grace
Now
I see through their blood thirsty gaze
And I've realised that I am the prey
Disguising intentions to then betray
Now I know
All these treacherous secrets you keep
And my anguish is lifted from me
Sincerity failed, only left deceit
As I drown my dignity
I try to understand this life
Find a place where I belong
The truth burns up inside
And the flames provide the light to find
That I never belonged here at all
