Ei siis apua nyt.
Mulla on töissä ahdistava tilanne, sen lisäks koulu puskee päälle. Mun elämässä on uusi ihminen, jonka kanssa haen paikkaani ja muotoani kuten aina.
Ja sitten on R... Jonka kanssa puhuttiin asioista ja nyt me ollaan jotenkin resetattu ja alotetu koko homma alusta.
Mulla oli tänää vaikee päivä. En oikeen osannut olla. R kävi työpäivän jälkee halimassa miuta ja juttelemassa mun kanssa, jotta pääsisin vähän parempaan paikkaan. Se on myöhemmin tulossa myös yöksi miun luo.
Mutta. mie lähin selvittää tuntemuksiani siten, miten mie yleensä nykyään träkkään asioita ja luin miun vanhaa blogia ja sieltä alko asioita puskemaan naamalle ja sitä kautta alko avautumaan jokin, mistä en oo ihan vielä varma, mut joka vähän säikäyttelee ja availee asioita.
R saa miut tuntemaan samakaltasia asioita kun L sai aikoinaan. Nää ihmiset on kaks aivan eri ihmistä. Niillä ei oikein oo mitään yhteistä pintaa. Mutta nää miun tunteet on miulle tuttuja. Ja kun tiedän miten lujaa tunsin L kohtaan. Mitä L mulle oli ( vaikkakin aika valheellisesti ja ehkä jopa osittain projisoidusti), mua alkaa pelottaa ihan hirveesti. Koska tiedän myös miten saakelin lujaa tuli lopulta turpaan.
Me ollaan Rn kanssa ihan alussa. Ja meidän välillä on jotain mitä mie en osaa selittää. Niinku magneetti. Mutta se minkälaisia tuntemuksia tässä on nyt jo ollut... Mulla meni vuosia saavuttaa sellasia Ln kanssa.. Tosin L oli tosi paljon absent alussa. Ja välissä.. Ja kaikkialla.. Ja mie olin varattu kun me tavattiin enkä ajatellut Lstä muuta kuin hyvää ystävää... Ennenku maailma, L ja mie päätettiin asioita toisin..
Mutta mun pää rupee keksimään kaikenlaisia foliohattu teorioita, varmaan suojellakseen mua joltain kuvitellulta roskalta. Kuten esim; Mitä jos mie tunnen, nään ja koen asioita, koska haluan niitä niin kovasti, et sijotan niitä ihmisiin vaan jotta voin kuvitella ne todeksi? Voiko joku muka oikeesti rakastaa miuta ilman, ettei siellä ole jotain taka-ajatusta? Ja ihan nyvin voi olla jotain alku huuma juttusia.. Ja vähintään ja viimeistään, mikään hyvä ei miun elämässä kestä.
Kyllä mie haluun uskoo, et Lkin tarkoitti niitä asioita sillon kun se sano ne, tai sit halusin epätoivosesti nähdä sen niin. Se on jotenkin kauheen vaikeaa sanoa. Tai sit se tarkoitti niitä sillon, vaikka puhukin asioita lopumattomina ja mie halusin uskoa siihen loppumattomuuteen. Lkin oli varma meistä, vaikken mie ollu. Enkä ymmärtänyt sitäkään yhtään. Ja sekin varmuus oli sillä sen jälkeen kun me oltiin jo kerran erottu. Et se sentään ties miut ja mihin se oli lähössä. Tunteessa ihmiset puhuu asioista, joista ne ei voi tietää.. Mie luulen.
Ja nyt näistä syistä, miun on vaikee tarttua mihinkään mikä heijastaa samanlaista kuvaa. Että joku voisi, varsinkin näin lyhyen ajan jälkeen olla varma siitä, että meidän ois tarkotus olla yhessä.
Tää mun kupla on puhkottu täyteen reikkiä ja miun ilma karkaa ja tukehdun täällä sisällä. Pelkään, että koko kupla tuhoutuu ja sitten.. mulla ei oo enää ilmaa ollenkaan. Ja mie tukehdun.. Ja siksi mie pelkään.
The Glitch Mob - I Could Be Anything
Niinpä niin. Jos mie uskon vielä kerran. Jos mie annan itselleni luvan luottaa, vielä kerran.. Niin miten miun lopulta käy? Ja kaikesta huolimatta miun omat tunteet tulee aina olemaan miulle liian isoja ja pursuamaan miun saumoista ulos.. Ja tunteiden määrästä ja voimakkuudesta puheenollen.. Miulle pieni voi olla siulle, jotain aivan käsittämättömän suurta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti